Nuorisotapahtumia kalatalousalueella
12.08.2026 00:00
Kalatalousalue on mukana tänäkin vuonna toteuttamassa nuorison kalastusharrastuksen edistämistä eri tapahtumien muodossa. Paikalliset osakaskunnat vastaavat tapahtumien järjestämisestä.
1.8. järjestettiin Jongulla kalastustapahtuma. Tilaisuuden järjesti Jongun osakaskunta yhdessä Jongun alueen kyläyhdistyksen kanssa. Kyläyhdistys vastasi ensisijaisesti tapahtumassa kaikille läsnäolijoille tarjotusta maksuttomasta kahvi/mehu ja pulla sekä grillimakkaratarjoilusta. Osakaskunnan edustajat hoitavat kalastukseen liittyvät tehtävät. Tosin osa talkoolaisista kuuluivat molempiin.Tarkoituksena oli innostaa lapsia ja nuoria kalastuksen pariin.Tilaisuudessa jaettiin hieman tietoa kalastukseen liittyen kuten jokamiehen oikeudet kalastuksessa sekä milloin vaaditaan kalastonhoitomaksun suorittaminen ja mahdollisesti vesialueen omistajan luvat. Tapahtuma huipentui lasten osalta onkikilpailuun jossa oli kolme sarjaa 4-8 vuotiaat, 9-12 vuotiaat ja 13-16 vuotiaat. Tapahtumasta laadittiin oheisen kuvan mukainen ilmoitus joka oli 2 kertaa Pudasjärveläinen lehdessä sekä kylätalolla mm. Kyläpäivän aikana. Tapahtuma oli kattavasti esillä myös Jonkulaiset, Jongun alue, Jongun kalastuskunta ja Puskaradio Pudasjärvi facebook sivuilla.
8.8. Järjestettiin rantakala tapahtuma Koviojärvellä. Tapahtuman järjesti Jokijärven kalastuskunta yhdessä Tyräjärven nuottamiehet ry:n kanssa. Tapahtumissa ohjelmana oli muunmuassa lapsille ongintaa, lapsille tunnistustehtävä, tunnista ja nimeä esitteessä olevat kalat sekä heittovavalla tarkkuusheittoa. Lisäksi tapahtumassa oli kalastusnäytös: Verkolla, nuotalla, kalankäsittelyä ja ruuan valmistusta ja maistiaisia. Tapahtumassa kävi yhteensä noin 100hlö paikan päällä.
Ala-Kollajan osakaskunta järjestää yhdessä Panumajärvi Ry:n kanssa jo kymmenennet Kalakunkkukisat Panumajärvellä 15.8.2026. Lisätietoja osakaskunnan puheenjohtajalta Eero Oinas-Panumalta 0400 388268.






